Sunday, August 30, 2009

Tervehdys Suomesta!

Pääsin perille Suomeen eilen iltapäivällä hyvin ja ensimmäinen sydänystaväni oli heti lentokentällä vastassa pujottaen ranteeseeni upean, itsepunotun helminauhan! Loma alkoi siis hyvin, sillä rakastan helmiä ja kaikkia koruja!!! Ja tietty ystäväänikin :-)! Kentältä minut vietiin seuraavan murusen luo Helsingissä ja siellä sitten hemmoteltiin pilalle miehensä loihtimilla herkuilla! Mikä siinä onkin, että aika monessa tuntemassani perheessä mies kokkailee nykyään niinkuin päätoimisesti??? Naiset tuntuvat siirtyvän ihan suosiolla takavasemmalle, kun heidän miehensä tekevät niin hyviä ruokia... LOL, minä mukaanlukien!!!

Illansuussa yritin tehdä lähtöä kotikaupunkiini Ouluun, mutta koneessa tuli eräällä matkustajalla sairaskohtaus ja hän ei valitettavasti selvinnyt. Lähtö viivästyi usealla tunnilla ja tilanne aiheutti suurta huolta kaikissa kanssamatkustajissa. Täytyy sanoa, että koneen miehistö selviytyi koettelemuksesta kyllä todella hienosti, ei varmaan ole kuitenkaan ihan jokapäiväinen juttu! -Oulussa minut haki kentältä jälleen yksi sielunkumppanini ja vei yöksi erään neljännen lapsuudenkaverin luo. Muutaman tunnin aikana olin jo tavannut vaikka kuinka monta minulle tärkeää ihmistä!

Tänään kokoonnuimme pienellä ydinporukalla lounastamaan kreikkalaiseen ravintolaan ja sieltä sitten tulinkin tukikohtaani appivanhempieni luo. Isäni ajeli tänne myös iltakaffelle ja teimme treffit ensi maanantaiksi yliopiston avajaisten iltajuhliin! Onneksi pakkasin mukaan vähän paremman mekon ja siihen sopivat juhlatamineet.

Huomenna alkaa arki ja arkiset kuviot. Aamusella lähden kuitenkin piipahtamaan kaupungilla ja tarkastamaan, onko kolmessa viikossa Marimekkoon tullut uusia tuotteita...

Thursday, August 27, 2009

Suomeen!

Lahden huomenna iltapaivakoneella Suomeen. Lennan ensin Dallasista Frankfurtiin ja sielta sitten Finnairilla Helsinkiin ja lopulta Ouluun. Kaytimme kesalla samaa reittia ja se oli ihan toimiva. Kuopuksemme vaan totesi: "aiti, sulla on pitka matka"! Totta! Lentoemoystavani rientaa kentalle kaverikseni ja koetamme saada mulle paikan bisnekseen...

Tanaan onkin ollut kiireinen paiva matkavalmisteluiden takia. Olen huolehtinut monista asioista, joita tulee eteen minun ollessani yli kaksi viikkoa pois kotoa. Luonamme on viettanyt sapattivapaita ystavani perheineen ja he ovat taalla viela ja auttavat miesta lastenkuljetuksissa ja muonituksissa. - Seuraavan kerran kentalle matkaan todennakoisesti viemaan heita syyskuun lopussa. Nyyh.

Marimekon putkikassi on aina varakassina matkoilla!
Cabin case pullistelee tavaroista...
Ihana pinkki matkalaukkuni aarimmilleen viritettyna...


Tuesday, August 25, 2009

Tyokeikalle Suomeen

Vietimme Suomessa tana kesana vain reilun 4 viikkoa. Se tuntui tavanomaisen kahden kuukauden sijasta lyhyelta ajalta. Meilla on aina siella niin paljon nahtavaa ja tehtavaa. Olemme kummatkin mieheni kanssa kasvaneet Oulussa, joten siella on lukuisia ystavia, sukulaisia ja tuttuja. Kaikki haluavat aina tavata meita ja me tietysti heita! Olemme onnekkaita, silla ihanat ihmiset tuntuvat ymparoivan meita joka paikassa :-)!

Lomailun ohessa teen toita Suomen lomillani. Allaolevasta kuvasta voikin paatella, minkalaisia... Tykkaan tyostani, potilaistani seka tyokavereistani (parhaimmat koko maailmassa!). On mahtava tunne kuulua johonkin yhteisoon Suomessa, vaikka olemme sielta muuttaneet pois jo kauan aikaa sitten. Nyt minulle tarjoutuikin mahdollisuus lahtea takaisin Suomeen lyhyelle tyokomennukselle ja otin sen ilomielin vastaan. - Perjantaina lennan sinne ja takaisin tulen 13.9. Ihana jatkaa siita, mihin elokuun alussa jaatiin!!! Eli ystavat: "Olettehan valmiina, here I come again"???

Tuttu potilas aidin kasittelyssa... :-)

Monday, August 24, 2009

Kolme cowboyta

Meilla on kolme poikaa. Olen sisustanut yhden heidan huoneistaan Texas-style. Teksasilaiset ovat hyvin ylpeita omasta osavaltiostaan ja se nakyy joka paikassa. Taloissa saattaa olla ulkoseinassa esim. yksi iso tahti, lipputangossa liehua Usa:n lipun lisaksi Teksasin osavaltion lippu seka sisustuksessa kaytetaan usein cowboy-teemaa.

Tama taulu on omistettu meidan ainoalle oikealle cowboylle, joka on syntynyt Teksasissa 11/2002

Kuuluisa "lone star" ja cowboy-henkinen taulu
Tarroja seinalla

Kolmen cowboyn stetsonit

Esikoisen partionuoli

Sanky
Kerrossangyt erotettiin toisistaan

Saturday, August 22, 2009

Uima-allas

Monissa teksasilaisissa taloissa on uima-allas ja spa (poreallas ulkona). Niin meillakin. Se on todella kovassa kaytossa, silla meilla on kolme lasta ja lapset kavereineen rakastavat uimista! Itsekkin tykkaan loikoilla altaalla silloin talloin ja ilman uimista ei auringonotto onnistu Teksasissa. Taalla on kesaisin lampotila noin +38 - 42 C, joten kuuma on!

Altaamme on suolavesiallas ja hieman helppohoitoisempi, kuin normaali uima-allas. Jatkuvaa huoltamista ja veden lisaamista se kylla vaatii. Kemikaaleja tulee lisata, mitata veden pH-arvoja ja huolehtia, etta allas on puhdas roskista.

Altaamme tanaan myohaan iltapaivalla
Kuopuksemme "leikkii aitia" eli ottaa aurinkoa :-)
Allas joulun aikana
Iltavalaistus kynttiloineen
Eras paiva 3/2008, kun lumi peitti maan!

Thursday, August 20, 2009

Coach

Olen asunut jo yli 11 vuotta yhteensa Amerikassa (kolmeen eri otteeseen) ja vasta viime aikoina olen tutustunut ja ihastunut kunnolla Coach-brandiin. Se on perustettu jo v. 1941 ja ollut amerikkalaisten ihannoima kautta aikojen. Coach valmistaa laukkuja, lompakoita, kenkia, huiveja, hattuja, sateenvarjoja, koruja, takkeja, hansikkaita ym pienta "accessories". Tuotteet ovat laadukkaita ja aivan ihania! Lahellamme sijaitsee Coachin outlet-myymala, jossa vierailen aina silloin talloin.

Kenkia ja laukkuja omassa kotona...

ajaton tikki-takki

Wednesday, August 19, 2009

Kuukauden piha

Eilen illalla puhelin soi ja ystavallinen miesaani kysyi minua. Han esitteli itsensa meidan asuinalueen HOA:n (home owner's association) presidentiksi ja kertoi, etta pihamme on valittu "kuukauden pihaksi"! Wau :-)! Sunnuntaina huhkimme mieheni kanssa monta tuntia karmeassa kuumuudessa (+38C) kitkien rikkaruohoja, trimmaten pensaita ja puita. Ei mun lempihommaa, mutta tehtava se jonkun on... Taten kyseinen tunnustus tuntuu erityisen kivalta! Tassa viela kerrottakoon, etta tama president kertoi kahden rouvasihmisen ajelevan saannollisesti ympari naapurustoa ja tarkkailevan pihoja. Hhhmmm, only in America :-)!

Taalla on yleinen tapa, etta meksikolaiset miehet kayvat leikkaamassa nurmikot. Meillakin kay Fransisco joka lauantaiaamu, tulee nopeasti hyvaa jalkea ja ei maksa kuin 20 taalaa/kerta!






Tuesday, August 18, 2009

Amerikkalainen lahjakulttuuri

Amerikkalaiset antavat todella paljon lahjoja! Minulla meni vahan aikaa, ennen kuin opin, etta lahjoja pitaisi antaa monelle eri taholle. Ala-asteella opettajalle viedaan lahja useaan eri otteeseen vuoden aikana. Opettajan syntymapaivaa juhlitaan nayttavasti, hanelle viedaan Valentinen paivana lahja, paasiaisen alla, jouluna, kevaalla koulun loppuessa seka viela Opettajien arvostuspaivana (Teacher's appreciation day). Lisaksi joulun alla postipoikaa, lehdenjakajaa, kampaajaa, kynsihoitolan hoitajaa, siivoojaa ym pitaisi muistaa ylimaaraisella rahasummalla tai lahjalla.

Lasten syntymapaiville viedaan hienot paketit ja lahjojen aukaisusta tehdaan ohjelmanumero. Ystavapiirissa juhlitaan vauvan tuloa Baby shower-juhlien merkeissa ennen vauvan syntymaa ja juhliin viedaan siis vauvalle lahja. Ihmiset jarjestavat monenlaisia juhlia ja aina paikalle tullaan upeasti pakatun lahjakassin kera.

Nykyaan monet kayttavat lahjakortteja lahjoina ja se onkin hyva idea! Taalla loytyy lahjakortti melkein kauppaketjuihin, moniin ravintoloihin, videovuokraamoihin, pelikauppaan, kauneushoitoloihin seka valita voi myos ns. debit kortin, jolle voi tallettaa rahaa. Meidan perhe on esim. saanut monena jouluna eraalta perheelta 200 dollarin american express-kortin lahjana ja voi kun se on kiva joulunjalkeisissa alennusmyynneissa :-)!

Mieheni lahja minulle Venetsiasta! Ihana!

Kevaalla -08 sain ystaviltani lahjakortin, jolla ostin korukaapin

ja taman huonekalun ruokailuhuoneeseen!

Jarjestin kevaalla ystavalleni baby showerit meilla

Poikani partiojoukon pikkujoulut meilla ja pikku paketit


Monday, August 17, 2009

Suomen tuliaiset

Olimme lomalla Suomessa heina-elokuussa nelja viikkoa. Oih, mitka ihanat saat!!! Aurinkoa ja sopivaa lampoa riitti miltei joka paivalle. Mieheni kanssa lainasimme sukulaisilta polkupyorat ja pyorailimme ympari Oulua aivan onnessamme!!!

Yleensa ostan Suomi-lomilta kotiin aina jotain kivaa muistoksi. Jalleen vierailin marimekossa tiheaan (Oulussa Rotuaarilla aivan ihana myymala ja huippu palvelu :-) ja mukaan tarttui syksyn uutuus vari unikkokuosista: mustavalkealime! Ihana! Kuvassa nakyy pari tyynya (yhdistettyna vanhoihin Potterybarnin tyynyihin), kaitaliina seka lautasliinat laitettuna sivupoydille. Olohuoneemme lattia sai myos koristeeksi Oulun rannan makasiineilta valkoisen poronnahkataljan. Kaakkurin uudesta Iittalan outlet-myymalasta ostin myos jotain pienta, mm. pienen limen mariskoolin ja aaltomaljan.

Uudet Unikot koristavat olohuonettamme

Mariskoolit lahelta kuvattuna

Stockmannilta mukaani lahti timanttikello...

... joka on seinalla upea, mutta ei paase oikeuksiinsa kuvassa!

Sunday, August 16, 2009

Monimuotoinen ruokapoyta

Halloween 2008
Jouluvieraita odotellaan
Kesaillan varit
Viinikerhon kokoontuminen meilla
Syksyinen koristelu 2008
Pikkujouluvieraita odotellaan, seisova poyta
Syksya ilmassa
Ystavani baby showerit jarjestettiin meilla (kaksoset)
Mun synttarit, maaliskuussa 2008

Kun muutimme tanne Suomesta, yksi ensimmaisista ostoksistamme oli iso ruokapoyta. Esittelen hieman, miten ruokapoydan kattausta ja koristelua voi muuttaa vuodenajan ja juhlan tilanteen mukaan. Poyta on ollut todella hyva hankinta, silla se on tarpeeksi iso. Tama poyta sijaitsee siis erillisessa ruokailuhuoneessa ja on ei ole jokapaivaisessa kaytossamme.


Esittelya

Hei kaikille!

Olen pitkaan harkinnut oman blogini perustamista ja nyt se sitten tapahtuu!!! Olen todella koukuttunut moniin blogeihin ja saanut niista uutta sisaltoa ja jannitystakin elamaani. En oikein ole tiennyt, miten rajaisin blogini, mutta nyt paatin keskittya yhteen intohimooni eli sisustamiseen ja satunnaisten ostostenkin esittelyihin. Korostan, etta tama on todellakin vain yksi pieni osa kiireista elamaani.

Ulkomailla olemme asuneet jo pitkaan. Vietamme kesat Suomessa, yleensa 1-2 kk. Tulimme juuri viikko sitten sielta kesaloman vietosta ja voisinkin taten aloittaa esittelemalla Suomen pikku "kesamokkimme", jota kuopuksemme kutsuu hotelliksi, niin pieni se on :-).

Olohuone
Makuuhuone
Olohuone
Keittokomero