Saturday, March 12, 2011

Chicagon matka

Meidän esikoisen high schoolin marching band lähti tänä aamuna lomamatkalle Chicagoon viideksi päiväksi. Olen todella onnellinen hänen puolestaan, tosi kivaa tällainen nuorelle! Torstaina heillä oli konsertti (meidän poika ihan keskellä kuvaa, jännästi ympyrä hänen päänsä päällä...) ja samalla tavarat laitettiin menemään bändin rekkaan. Lento oli tänä aamuna aikaisin. Meillä alkoi siis kevätloma nyt. Bänd esiintyy maanantaina Chicago Symphony Hallilla, muu aika heillä on ihan vapaata ohjelmaa. Tai siis ei soittamista, vaan ankaraa nähtävyyksien kiertelyä ja mm. dinner cruise ;-). Matkaan lähti kuulemma noin 250 oppilasta bändin 334:sta oppilaasta.


Bändin rekka, hieman massiivinen, sanoisin.


Hirmu härdelli bänd hallilla konsertin jälkeen, kun tavarat laitettiin menemään.


2 comments:

  1. Wow. Tuollainen rekka taitaa olla vain suurilla tähdillä! ;oD Aika massiivinen kokoonpano! Mutta hieno ja ikimuistettava reissu.
    T:Rosali66

    ReplyDelete
  2. Hih, ei ne nyt niin suuria tähtiä ole. Aika hyviä kuitenkin ja Teksasissa on kaikki aika isoa ;-)! Reissu oli oikein onnistunut, loppuloma on mennytkin sitten kotona levätessä... Huomenna takaisin kouluun!

    ReplyDelete