Friday, September 27, 2013

Kuvia poikien valtakunnasta yläkerrasta!

Uudet Marimekon Hennika-peitot pääsivät tänään tositoimiin! Kivalta näyttävät!

Meillä on yläkerrassa olkkari, 2 makkaria ja kylpyhuone. Nämä ovat tällä hetkellä täysin nuorimman ja vanhimman pojan valtakuntaa ja keskimmäinen majailee alakerran makkarissa, jossa on myös oma kylppäri. Ja oma rauha, kun teini-ikä on suloisimmillaan (15 v) :-D!







Sunday, September 22, 2013

Viikonlopun tapahtumia

Meillä on ollut melko kiireinen viikonloppu. Siihen on kuulunut normi zumbat ja pilatekset, joiden lisäksi meillä oli suominaisten bailut lauantai-iltana erään suomalaisen rouvan kotona sekä tänään kirkkomme kappelineuvoston kokous meillä.

Ilmat ovat viilentyneet ja nyt voi ulkoilustakin nauttia erilailla, kun lämpötilat alkavat kolmosella, jopa kakkosella! Aamuisin on ollut suorastaan vilu, kun on ollut alle 20 C! Huh, kaikkea sitä tuleekin sanottua ääneen näin teksasissa asuvana... Täällä kuumuus on nimittäin saanut ihan uuden käsitteen. Se on mielestäni ällöttävää, kun ulkona on aina vain taju helle!

Seuraava suomen matkakin on sitten jo tilattu. Lennän su 13.10. uudella American Airlinesin koneella (jossa wifi, jei!) Lontoon kautta ja paluu halloweeniksi kotiin juhlimaan. 


Thursday, September 19, 2013

Marimekon petivehkeet hyvässä alessa

Lempitavarataloni Dillard's lähestyi minua taas sähköpostilla ilmoittaen alesta. Kaikki JO alennetut tuotteet olisivat vielä -40% extraa. Olin jo aiemmin tiiraillutkin Marimekon päiväpeittoja, lakanoita ja tyynyjä. Nyt osasta niistä sai n. -80% alea! 

Kaikki pojat saivat vihertävänsiniset Hennika-peitot tyynyliinoineen ja mustavalkoinen Kivet lähtee ens kuussa mun mukana Suomen kotiimme!


Wednesday, September 18, 2013

Texas, avoautojen luvattu osavaltio

Täällä avoautot ovat yhtä yleisiä kuin Volvot Suomessa. Ilmasto on ihanteellinen avoautolla huristeluun, elokuussa on tosin ehkä jo liiankin kuuma ja sitä laittaa mieluummin katon ja ilmastoinnin päälle. 

High schoolin pihalla näin tällaisen makean Mazda Miatan. Ottaisin heti itselleni, jos se tulisi myyntiin :-)! Ihana väri!

Ja avo-mini! Rekkarikin sanoo "Minime"!

Ja sitten vielä oma pikku Volkkarini, joka on ollut meillä kohta jo 3 vuotta! Tykkään todella paljon!

Vaikka auto on pieni, sinne mahtuu yllättävän paljon, kun laittaa katon pois!

Tuesday, September 17, 2013

Auton "tankkaus"

Kävimme sunnuntaina Whole Foodsissa, mikä on tällainen orgaanispainotteinen ruokakauppa. Parkkipaikalla oli mielenkiintoisen näköinen pikku masiina, nimittäin sähköauton latausautomaatti! Sinne vaan luottokortti sisään ja auto lataukseen! 

Eiköhän siihen parkkeerannut joku auto, mikä meidän mielestä ei näyttänyt sähköautolta. Pari plösöä amerikkalaista naista (pardon...) hyppäsi ulos ja menivät tyytyväisinä kauppaan. Parkkipaikka oli nimittäin lähinnä ovea. Argh!!!


Monday, September 16, 2013

Shopping spree Teksasin tyyliin

Piipahdin tänään moolissa. Kävin kolmessa kaupassa ja jokaisesta poistuin isohkon kassin kera. Jotenkin kun on vasta ollut Suomessa käymässä, vaatteet tuntuvat todella edullisilta täällä. Ja kun asuu täällä, ei ole järkevää ostaa normihinnalla, sillä KAIKKI menee aleen melko pian. Siispä mulla on aina melkoinen tutka päällä, kun tuolla kuljeskelen. Rehellisyyden nimissä tunnustettakoon, että vaatetan monet ystävänikin Suomessa!!! En tietysti kokonaan, mutta aika monesti heiltä löytyy päältä jotain täältä tuotua! He laittavat aina rahaa suomen tililleni ja minä sitten tuon "jotain sopivaa" :-D!

"Ysin" jakut Hiltsulta! Oikea hinta 98, nyt 8.99 (ja kupongilla vielä extra -15% off). Vähän oli ryppyisiä, mut kyl mä niistä vielä hyvät saan pesasemalla ja silittämällä!



Vähän hippapuseroita, maxihame ja t-paita, jossa voisi olla vaikka minä itse viilettämässä laukkujen kans. Mun lempinimi onkin Laukku- ja Kenkä-Katriina!

Banana Republicin palloneule ja Hilfigerin pinkki neule kera pikku laukun, joka oli kylläkin lastenosastolta :-)!

Sunday, September 15, 2013

Guessin matkakassi

Löysin TJ Maxxista tällaisen juuri mulle passelin Guessin matkakassin, joka joten kuten sopii vanhan cabin caseni kanssa. Elättelen vielä toivoa, että sinne ilmestyisi juuri noita mustavalkoisia matkalaukkuja. Siihen saakka mennään kyllä näin!

TJ Maxx on sellainen kauppaketju, johon tavaratalot lähettävät jostain syystä myymättä jääneitä vaatteita/tavaroita. Sieltä tekee mahtavia löytöjä joskus, varsinkin heidän kotiosastonsa Homegoods on tosi kiva!



Saturday, September 14, 2013

Varaslähtö Halloweeniin

Meidän perheessä kaikkiin juhliin valmistautuminen aloitetaan hyvissä ajoin. Niinpä laitoin eilen jo yhteen olkkariin Halloween koristeita, sulassa sovussa Finlaysonin elefanttityynyjen kera.

Lapsille tällaiset traditiot ovat tärkeitä. Kuopuksemme on varsinkin aivan onnessaan, kun kerran vuodessa kaivelen kamat esiin. Tuli mieleeni eräs kerta, kun meillä oli vieras Suomesta. Olisitte nähneet hänen ilmeensä, kun huusin miehelleni: "Toisitko garagesta muumion, hautakiven ja noidan?"





Tuesday, September 10, 2013

Viikon hömpät

Yksi todella kivoista jutuista täällä Teksasissa on edulliset hinnat jalkahoitolassa. Tilanne on mennyt siihen, että en jaksa enää edes leikata kynsiä itse :-). Käsiin otan aina vain käsihoidon pelkällä "buff"illa eli en käytä edes kynsilakkaa. Varpaiden kynsiin tuli tänään kunnon glitterit, meinas olla lakka yksistään niin tummaa!


Lentokentältä ostin uuden ripsarin (Estee Lauder) ja ihanan YSL:n meikkipaletin. Oulussa Stockalla sorruin vielä uuteen hajuveteen, joka on todella ihanan tuoksuinen!



Sunday, September 8, 2013

Vallilan verho ja pöytäliina

Tässä kuva uudesta Vallilan Bulevardi verhosta, joka jäi Suomen kodin keittiöön sekä syksyisestä pöytäliinasta. Vallilan tekstiilit ovat hurmaavia!




Thursday, September 5, 2013

"Loma" lähenee loppuaan!

Kyllä on taas nopeasti hurahtanut tämä Suomen matka! Tuntuu, että on paljon ehtinyt tapahtua ja on ollut kyllä antoisaa!!!

Syyssäät ovat lyöneet ällikällä! Tänäänkin 21C! Syyskuun alussa? Ja aina vaan luvassa pariakymmentä tänne Oulunkin seudulle... Uskomatonta, sanon minä ja olen nauttinut hienoista pyöräilykeleistä!

Perhosia rupeaa tuntumaan pikkuhiljaa vatsassa, sillä huomenillalla siirryn ystäväni kanssa Helsinkiin yöpyilemään kentän Hiltonissa! La-aamuna pyrähdys sitten Pariisiin ja sieltä Bostonin kautta Dallasiin. Ou jee mikä reitti :-)!

Huomenissa kuvaan vielä uudet Vallilan jutut! Pöytäliinan ja verhon, jotka jäävät Oulun kotiin!




Monday, September 2, 2013

Mustavalkoinen sisustus

Oulun kotiin laitoimme kesällä saman mustavalkoisen Marimekon Fokus-kankaan, mikä on meillä Amerikassakin. Sopii hyvin mustiin nahkasohviin.


Finlaysonin elefanttityynyt ovat myös uudet!

Tässä sama Teksasin kodin ruokahuoneessa