Wednesday, April 27, 2016

Mitä kuuluu meidän valmistuvalle seniorillemme?

Urakka high schoolissa alkaa lähenemään loppua! Enää on jäljellä IB-kokeet, jotka vastaavat siis Suomen ylioppilaskokeita. Ne alkavat maanantaina ja kestävät 2,5 viikkoa. Kaikki muut IB:n vaatimat esseet ja työt ovat suoritettu, jei! SAT ja ACT hän teki jo junior-vuonna, samoin SAT ainetestejä 3 kpl. 

Kaikkien iloisten uutisten (jatko-opinnot ym) kevättä on varjostanut myös yllättävät huonotkin uutiset. Ensinnäkin poikien orkesterin johtaja, joka on ollut tiukka mutta erittäin pidetty mies, joutui jäämään eläkkeelle sairastuttuaan vakavasti melanoomaan. Tilanne on huolestuttava, mutta hän on kuitenkin vielä elossa. Sen sijaan eilen oli nuoren enkun opettajan hautajaiset! Hän oli äitiyslomalla ja kuoli yhtäkkisesti perjantaina veritulppaan :-(! Häneltä jäi muutaman viikon ikäinen vauva, 2-vuotias lapsi sekä tietenkin aviomies. Tavattoman surullista! Miltei koko IB-luokka osallistui eilen hautajaismenoihin. Tuntuu kurjalta!

Yliopisto on nyt kuitenkin selvinnyt ja nuoremme halusi pois Teksasista... Opiskelu alkaa syyskuussa, sitä ennen vietämme ylioppilasjuhlia sekä Amerikassa että Suomessa! Hienot ajat ovat hänellä edessä!

 

Monday, April 25, 2016

Marimekko for Target, part 1

Target ja Marimekko ovat tehneet yhteistyökampanjan Amerikassa! Rajoitettu pariin viikkoon, jolloin tuotteita on myynnissä täällä sekä onlinena että myymälöissä. Suomalaiset ovat innoissaan, sillä tuotteet ovat kivoja ja vielä edullisia! Mun ensimmäinen tilaus lähti jo Oulusta ja olen kiitettävästi täydentänyt saalistani myymälöistä...! Alla muutamia mustavalkoisia tuotteita näin aluksi :-)!







Friday, April 22, 2016

Alessit ovat niin upeita!

Olen saanut lahjaksi nyt Alessin esineitä, jotka ovat niin makuuni ja jopa käytännöllisiäkin! Ne ovat pitkäikäisiä ja ajattomia, love them :-)!

Upea shampanja cooler, jota voi käyttää myös maljakkona!

Tämän tarjottimen sain lahjaksi läheisiltä ystäviltäni (olen haaveillut siitä jo ainakin 10 vuotta)

Tämmöinen ylläri odotti mua kerran, kun tulin kotiin! Mies oli laittanut shampanjan jäihin!

Työkaverini antoivat lahjakortin Spazioon Oulussa ja sieltä otin sillä nämä! Ne jäivät nyt Oulun kotiimme odottamaan meitä kesäksi! Spazio on muuten Oulun paras sisustus- ja huonekalukauppa!!!

Thursday, April 21, 2016

Kampauksia

Tässä juhliessa on tullut kokeiltua erilaisia kampauksia. Hiukset ovat olleet välillä auki ja välillä kiinni. Normiarjessa pidän useimmiten hiuksia ponnarilla tai klipsillä kiinni. Muutama kaveri on ollut apuna kampausten teossa ja kerran kampaaja.

Tässä hiukset olivat laitettu ihan suoriksi suoristusraudalla

Tässä ystäväni kiharsi niitä

Tässä kokeilin Drybar palvelua

Ystäväni laittama kampaus



Ja maanantaina Oulussa kampaajalla hiustentasoituksen yhteydessä tehty letti

Sunday, April 17, 2016

Oulun kodin kuvia

Kyllä on taas pariviikkonen vierähtänyt nopeasti täällä Oulussa! Töiden ohella on juhlittu synttäreitä, käyty elokuvissa, teatterissa, ulkona syömässä, Hukassa tanssahtelemassa ym. Eilen sain vielä työkaverinikin kylään porukalla :-)! Tiistai-iltana siirtyminen Helsinkiin ja ke aamuna lento kotiin Dallasiin.






Monday, April 11, 2016

Miltä tuntuu olla viiskymppinen?

Nyt on kyllä juhlittu ihan hurjasti! Halusin laittaa vähän itsellenikin asioita ylös, miltä tuntuu nyt näin juuri 50 v täyttäneenä!

Olo on kyllä melkolailla samanlainen kuin aina ennenkin :-)! Olen melko terve ollut aina, lukuunottamatta allergioita, mitkä ilmenevät atooppisen ihottuman, heinänuhan ja astman muodossa. Ihoni on työläs hoitaa ja kutiseva, mutta olen siihen niin tottunut. Heinänuha ja astma ovat hyvin kontrollissa, varmaan siedätyshoitopiikkien johdosta. Niihin ei ole säännöllistä lääkitystä tällä hetkellä. 

Olen luonnostaan energinen ja innostunut ihminen ja se ei ole muuttunut mihinkään. Pidän kuntoani yllä tanssijumpilla ja pilateksella. Olen fyysisesti melko hyvässä kunnossa ja enkä mielestäni erotu negatiivisesti tanssitunnilla hyppiessäni nuorten tyttöjen seassa. Olen tehnyt sitä ikäni ja homma on hallinnassa :-). 

Luonne on ihan samanlainen kuin aina ennenkin, ehkä ikä on tuonut lisää tiettyä rentoutta ja ymmärtämystä muita ihmisiä kohtaan. Kun on kohdannut monia asioita, mustavalkoinen ajattelutapa on väistynyt. Näen asiat yleensä positiivisina ja minulla on erinomainen huumorintaju :-)! Jaksan tehdä asioita ehkä keskivertoa enemmän enkä esim. kärsi jetlagista matkustaessani.

Tuntuu hyvältä, että minulla on mielestäni hyvä ammatti ja vieläpä oma yritys. On upeaa, kun lapset ovat kasvaneet ja ovat jo siirtyneet/siirtymässä opiskelemaan. En jaksaisi enää pikkulapsivaihetta enkä kyllä erityisesti haaveile tulevani lähiaikoina mummoksi! Mieheni kanssa on hyvä olla ja meillä on tasavertainen avioliitto. 

Suren menetettyjä vanhempiani ja on työlästä käydä omaa lapsuudenkotia ja tavaroita läpi. Olisi niin ihanaa, jos vanhempani olisivat elossa! Onneksi on kuitenkin appivanhemmat!

Kaikenkaikkiaan olen elämääni hyvin tyytyväinen eikä minun tarvitse haikailla minkään perään. Suurin osa ystävistäni on kanssani samanikäisiä ja heidän kanssaan elämme samanlaista vaihetta. Mutta nyt on kyllä niin hyväksi juhlittu, että näillä mennään sitten seuraavat 50 vuotta :-)!



Thursday, April 7, 2016

Suomalaisten omat juhlat

Suomalaisille ystävillemme järjestimme omat juhlat Amerikassa ja väkeä oli reilusti! Ihanaa, kun ihmiset ottivat kutsun vastaan ja tulivat paikalle sankoin joukoin! Meitä oli noin viitisenkymmentä henkeä koolla. Tarjolla oli lihapullia, kinkkujuustopiirakoita, salaattia, meetwurstileipiä, marjalautasia, keksejä, kakkua ja karkkia niin paljon, että sitä vielä jäikin yli :-)!

Mutta ei se tässä vielä: olen nyt täällä Oulussa ja juhlat ovat täälläkin huomenna :-)))))!